Poliisi partioi perjantaina Ylikiimingissä. Iltakymmenen aikaan partio pysäytti henkilöauton, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Asiasta laadittiin rikos ...
Eilisen penkkarihumun jälkeen lukioissa siirryttiin tanssimaan vanhojen tansseja. Vanhojentanssiperinne syntyi Suomessa 1930-luvulla ja yleistyi 1950–60-luvulta lähtien.
Rantapohjan alueen lukioiden abit ovat tänään penkkariajelulla. Aurinkoinen sää hellii opiskelijoita, joilla on seuraavaksi edessään lukuloma. Tähän juttuun kootaan kuvat ...
Kaija-Liisa Haarala Häyrysenniemestä muistelee, kuinka kouluaikoina hänen paikkansa oli aina rivin kärjessä ja eturivin pulpetissa pienen kokonsa vuoksi. Hän ei ole koskaan ...
Rantapohjasta 14.9.1978: Poika meni ensimmäistä päivää kouluun. Illalla palattuaan koulusta äiti kiiruhti kysymään, että miten meni. Poika vastasi: “Huonosti meni, pitää mennä ...
Haukiputaan Annalankankaalle Runtelinharjulle rakennettavan näköalatornin urakoitsijaksi on valittu Hannu Pirttisalo. Kohteesta järjestettiin tarjouskilpailu.
Ikäihmisetkin tekevät eri asiapapereita toisilleen. Esimerkiksi testamentteja. Mallit ja ohjeet katsotaan tietokoneelta. Tehdystä työstä otetaan maksu. Halvempi kuin ...
Jakkukyläläiset kokoontuivat perjantai-iltana kyläiltaan juhlistamaan kyläkirjaansa. Jarmo Alasiuruan ja Timo Räihän kirjoittama Jakkukylä – Kylä kahta puolta Iijokea ...
Oulun kaupunginhallitus päätti julistaa viestintäjohtajan viran haettavaksi ja määritteli sen kelpoisuusehdot. Tehtävään vaaditaan soveltuva ylempi ...
Kun hallitus linjasi 1994 uuden maakuntajaon, jossa yhdeksän entistä maakuntaa jaettiin 18 uudeksi maakunnaksi, Kainuu irrotettiin Pohjois-Pohjanmaasta ...
Entä, jos unelmat eivät kanna? Elämme maailmassa, jossa yhä harvempi lapsi ja nuori uskaltaa unelmoida. Tulevaisuus näyttäytyy synkkänä. Sodat, ilmaston muutos ja niistä ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果