资讯
Raahelaisen, Raahen Seudun ja Kalevan lehtien jakelu muuttuu Vihannissa. Muutokset tehdään jakeluun liittyvien uudelleenjärjestelyjen vuoksi.
Raahe saa 11 uutta kaupunginvaltuutettua. Nykyisistä valtuutetuista 32 valittiin jatkamaan työtä 43-jäsenisessä ...
Raahen kaupunki tukee yleisen saunan rakentamista Pikkulahdelle 20 000 eurolla. Tuki maksetaan Raahen Saunaseura ry:lle.
Hätäkeskus sai ilmoituksen tapahtuneesta 9.30 aikaan. Pelastuslaitos löysi paikalle saavuttuaan naisen kuolleena vedestä. Vatungintie sijaitsee lähes kymmenen kilometriä etelän suuntaan Raahen ...
Keväisen tuulen valloittamalla Seminaarin pihalla odottavat Anne Laitinen ja Ulla Kavaluus, valmiina kertomaan nyt toista vuotta peräkkäin järjestettävästä pääsiäiseen perustuvasta kristillisestä ...
Seminaarin Pääsiäinen järjestetään jälleen: tekijät toivottavat kaikki tervetulleiksi ...
Kymmenen lapsen äiti teki Koulutuskeskus Brahessa väyläopinnot ja suuntaa ammattikorkeakouluun insinööriopintoihin ...
Valtakunnallista lukuviikkoa vietetään taas huhtikuussa. Vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko on tänä vuonna 21.–27. huhtikuuta. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet lukukansaa, mutta ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果